Loft by EKE - yksilöllisen asumisen konsepti rantautuu Kruunuvuorenrantaan!

Loft by EKE - yksilöllisen asumisen konsepti rantautuu Kruunuvuorenrantaan!

Loft-asunnoille on suuri kysyntä pääkaupunkiseudulla ja kohta helsinkiläisilläkin on mahdollisuus Loft by EKE -konseptin mukaiseen asumiseen. Ensimmäinen konseptin mukainen kerrostalo merimaisemin nousee upealle paikalle Kruunuvuorenrantaan, tulevan Kruunuvuorensillan kupeeseen.

Loft by EKE -kerrostalossa asunto myydään yleisestä uudiskerrostalorakentamisesta poiketen yhtenä suurena tilana, jonka voi halutessaan jakaa huoneiksi tai jättää yhdeksi avaraksi loft-tilaksi. EKE-Rakennus Oy:n Helsingin ensimmäinen, kaikkiaan järjestyksessään jo neljäs, uusloft-kerrostalo rakennetaan Kruunuvuorenrannan asuinalueelle vuoden 2018 loppuun mennessä. Kruunuvuorenrannan kohde toteutetaan puolihitas-mallilla.

Tavanomaisesta uudistuotannosta poiketen asunnot ovat pohjaltaan avaria, huonekorkeus on suuri ja ikkunat yltävät lattiasta kattoon asti. Loftin aito muuntojoustavuus antaa asukkaalle mahdollisuuden tehdä huoneistosta juuri sellaisen kuin haluaa. Älykäs huoneistoautomaatio mahdollistaa asuntojen muuntelun myöhemminkin.

– Kehitämme koko ajan asuntoja vastaamaan tämän päivän kysyntään ja entistä yksilöllisempiin ja joustavuutta vaativiin asumisen tarpeisiin, kertoo toimitusjohtaja Tea Ekengren-Saurén EKE-Rakennus Oy:stä.

Asuntojen suunnittelu on täydessä käynnissä Arkkitehti- ja muotoilutoimisto Talli Oy:n kanssa ja rakentaminen aloitetaan ensi vuoden aikana.

- Kruunuvuorenrannan kohteessa yhdistyy vihdoin pääkaupunkiseudun uusloft-osaaminen, kertoo arkkitehti Pia Ilonen Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:stä, jonka uusloft-pilottihanke valmistui Helsinkiin 2009-2011. – Meillä on yhdessä EKEn kanssa antaa tähän kohteeseen kaikki kokemus tällaisesta kaksivaiheisesta rakentamistavasta, joka antaa asukkaille aidon mahdollisuuden toteuttaa unelmansa. Luhtikerrostalossa asutaan kuin rivitalossa; kaikki asunnot avautuvat läpi talon. Pääosa tiloista on erityisesti nuorten perheiden suosimia 50 neliömetrin suuruisia korkeita tiloja. Ylimmissä kerroksissa on matalampia penthouse-tyyppisiä tiloja, joihin liittyy laajat kattoterassit.

Valmistuneilla loft-asunnoilla on tyytyväiset asukkaat ja asunnoille riittää kysyntää

Ensimmäinen Loft by EKE -kerrostalo valmistui Asuntomessujen oheiskohteena Vantaan Kivistöön kesällä 2015, ja As Oy Kivistön Koneisto valittiin vuoden 2015 Vantaan Asuntomessujen seitsemän suosituimman kohteen joukkoon. Asunnot luovutettiin tyytyväisille asukkaille onnistuneesti heti messujen jälkeen.

– Huonekorkeuden lisäksi pidimme siitä, että EKEn uuslofteissa päästään lähtemään ihan nollasta, suunnittelemaan itse, ilman purkamisvaihetta, kertovat ensimmäiseen yhteiseen asuntoonsa muuttaneet Katariina ja Ville. – Tärkeää kodissa on se, että se on omannäköinen ja että pystyimme itse vaikuttamaan ratkaisuihin, jatkaa Katariina. Hän lisää, että heidän kotinsa on tavallaan kuin omakotitalon ja kerrostalon välimuoto, koska asunnon ratkaisut ovat kaikki heidän suunnittelemiaan.

– Betoniset seinät ja lattia niin sanotusti kolahtivat meille heti. Arvostamme sitä, että kaikki on yhtä avointa tilaa. Emme halunneet pieniä, koppimaisia huoneita, kertovat Tiina ja Hannu, joiden aikuiset lapset ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa.

Seuraava Vantaan loft-talo, Mekano, on luovutusvalmis syyskuussa 2016, ja kolmas, Ratasto, loppuvuodesta 2017. Näillekin loft-asunnoille on ollut suuri kysyntä, ja konseptia kehitetään koko ajan. Vantaan kaupunki on tyytyväinen pilottihankkeeseen EKE-Rakennuksen kanssa.

– Vantaan rakennusvalvonta suhtautuu ennakkoluulottomasti koerakentamiseen. EKEn loft-asunnot ovat esimerkki Vantaalla rakennettavista uusista asuntokonsepteista. Seuraamme hankkeita lupamääräysten mukaisten ehtojen ja selvitysten perusteella. Näemme, että Vantaalla on markkinapotentiaalia vaihtoehtoisille ratkaisuille, kertoo Ilkka Reponen, Vantaan kaupungin lupapäällikkö, arkkitehti SAFA.

Aidosti omannäköinen uusi loft-asunto = uusloft

Loft on tyypillisesti avara, korkea ja valoisa sekä tilana helposti muunneltavissa. Perinteinen loft on alun perin muuhun käyttöön tarkoitetusta tilasta, esimerkiksi vanhasta tehdastilasta, asumistilaksi muunnettu asunto. Vaikkeivat uudisrakennetut loft-asunnot vastaakaan loftin perinteistä määritelmää vaikkapa vanhasta tehdastilasta, ovat loftin pääpiirteet niissä kuitenkin läsnä: asunnot ovat pohjaltaan avaria, huonekorkeus on suuri ja ikkunat yltävät lattiasta kattoon asti. Yhdysvalloissa loftit erotetaan termein ”hard loft” ja ”soft loft”, joista ensimmäinen viittaa alkuperäisiin tehdastiloihin, jälkimmäinen puolestaan uudisrakennettuihin asuntoihin. Suomessa vastaava termi ”uusloft” on jo osittain vakiintunut.

Loft by EKE Helsinki

• EKE-Rakennuksen toteuttama, omistusasunnot toteutetaan puolihitas-mallilla
• Neljäs Loft by EKE -konseptin mukainen kerrostalo
• Sijainti Kruunuvuorenrannassa, Haakoninlahti I, Saaristolaivastonkatu
• 3-6-kerroksinen ns. uusloft-kerrostalo
• 56 asumisvalmista, yhtenäistä 50-110 neliömetrin tilaa, joissa kylpyhuoneet valmiina
• Huonekorkeus 5 metriä kerroksissa 2-4
• Luonnossuunnitteluvaihe, Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
• Arkkitehdit Pia Ilonen ja Anu Tahvanainen
• Rakennus valmistuu arviolta jouluksi 2018

www.ekerakennus.fi
www.eke.fi/loft