Heidi Kerosuo johtamaan EKEn hankekehitystä ja toimitilaliiketoimintaa

Heidi Kerosuo johtamaan EKEn hankekehitystä ja toimitilaliiketoimintaa

DI Heidi Kerosuo (38) aloittaa syyskuussa EKE-Rakennuksen hankekehityksestä ja toimitilaliiketoiminnasta vastaavana johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Heidin laajaan tehtäväkenttään kuuluvat toimitila- ja asuntorakentamisliiketoiminnan kiinteistö- ja hankekehitys ja muut tähän liittyvät toiminnot, kuten esimerkiksi maanhankinta, kaavoitus ja suunnittelunohjaus sekä EKEn omien toimitilakohteiden vuokraus ja myynti. Heidi raportoi toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoskelle.

EKE:lle Heidi siirtyy kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopista, jossa hän on toiminut hankekehitysjohtajana ja kiinteistökehityspäällikkönä. Ennen siirtymistään Antiloopille Heidi työskenteli pitkään SRV:llä hankekehityksen eri tehtävissä asunto-, toimitila- ja hotellihankkeissa sekä maanhankinnassa.

”Otan haasteen todella innostuneena vastaan ja lähden kehittämään hankekehitys- ja toimitilaliiketoimintaa yhdessä kollegoiden ja alan muiden osaajien ja kumppanien kanssa. EKE:llä on vahva uudistuminen ja mielenkiintoisia hankkeita käynnissä. Tähän vaiheeseen ja porukkaan on mahtava päästä mukaan”, Kerosuo kommentoi.

EKE-Rakennuksen toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski, sanoo asiakaslähtöisyyden olevan yksi organisaation kulmakivistä.

”On hienoa saada Heidin kaltainen osaaja vahvistamaan tiimiämme”, kiittelee Taivalkoski ja jatkaa: ”Heidillä on loistava asenne ja tällä porukalla pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin.”