Jaakko Taivalkoski EKE-Rakennuksen uudeksi toimitusjohtajaksi

Jaakko Taivalkoski EKE-Rakennuksen uudeksi toimitusjohtajaksi

Jaakko Taivalkoski on nimitetty EKE-Rakennus Oy:n toimitusjohtajaksi 6.4.2020 alkaen. 

Taivalkoski on tätä ennen toiminut DEN Groupin ja Hartelan toimitusjohtajana sekä aiemmin useissa eri tehtävissä Lemminkäinen Talo Oy:ssä ja NCC:llä. Koulutukseltaan Jaakko on rakennustekniikan DI ja eMBA.

”Olen erittäin iloinen voidessani liittyä EKEn joukkueeseen. Koen myös palaavani tietyllä tavalla juurilleni rakennusliikkeeseen oltuani vajaa puoli vuosikymmentä pientaloalalla. Muun ohella, koen EKEn Baltian- toiminnot ja kasvun mahdollisuudet erittäin mielenkiintoisina”, sanoo Taivalkoski.

JaakkoTaivalkoski  seuraa tehtävässään yhtiötä viimeiset 10 vuotta johtanutta Tea Ekengren-Saurénia, joka toimii jatkossa EKE-Rakennuksen hallituksen puheenjohtajana.

”Näiden vuosien aikana kasvoimme keskisuureksi rakennusliikkeeksi, jonka vahva vakavaraisuus luo hyvät edellytykset siirtyä seuraavaan vaiheeseen uuden toimitusjohtajan johdolla. Vahva tase ja perheyrityksen pitkä aikajänne antavat hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle ja kasvulle myös näissä poikkeusoloissa”, sanoo Ekengren-Saurén ja lisää:

”Jaakko on osoittanut osaamisensa ja turnauskestävyytensä rakennusliiketoiminnan vaativissa johtotehtävissä. Hänen asiakaslähtöinen ajattelunsa ja avoin toimintatapansa sopivat erinomaisesti EKEn mutkattomaan kulttuuriin, johon kuuluu myös jatkuva uudistuminen asiakkaiden parhaaksi. Uskomme, että Jaakon kanssa asemamme asiakkaiden luotettavana kumppanina edelleen vain vahvistuu”.

Lisätietoja:

Tea Ekengren-Saurén
Hallituksen puheenjohtaja
EKE-Rakennus Oy
p. 0400 60 7670
tea.ekengren@eke.fi

Jaakko Taivalkoski_EKE_2020